Mitä sain aikaiseksi sinä aikana, kun pakoilin tietokonetta ja vuodatus.net:tiä? En yhtikäs mitään, mitä en katuisi. Kaikkea sellaista, mitä en ikinä olisi tullut tehneeksi, jos en olisi oikeasti ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt asioita, joiden tekemisestä on jo aikaa. Esimerkiksi kasvatin puhelinlaskuani ihan vain äidin hauskutukseksi, ja soittelin ihmisille, joista en ollut kuullut vähään aikaan. Maalasin huoneeni seinät, ja loin itselleni uuden kodin. Ryhdistäydyin ja aloitin lukemisen uudelleen - tällä kertaa tartuin kirjahyllyssä lojuneeseen kirjaan, jota olen katsonut jo monta vuotta ja ajatellut, että ehkä pitäisi. Vainosin kavereitani turhilla asioilla, soittelin kun oli tylsää ja puhuin puoli tuntia kevyesti puhelimessa.

Sekä tarrauduin hetkeen ja käytin ihmisiä hyväkseni sen takia, että tunsin vain pakottavaa tarvetta tuntea joku lähelläni. Kaipasin jonkun käsivarsia ympärilleni, enkä välittänyt muiden tunteista. Tiedän, ettei niin saa tehdä, mutta joskus on ihan hyvä olla itsekäs ja minäkeskeinen oman hyvinvoinnin takia.

Jos olisin koko ajan miettinyt muiden tunteita, en olisi tässä onnellisena, nauraen ja keskittyen vain puolittain. Istuisin pikemminkin hiljaa, yksin, ja harmittelisin, että miksi olen niin tällainen.

Eksyin nettiblogiin, jossa järkätään kolmeksi kuukaudeksi toisilleen vieraille ihmisille salaisia askartely ystäviä, eli vähän samaa kuin ripareilla yms leireillä järkätty salainen ystävä-juoni: saat jonkun salaiseksi ystäväksesi, ja tälle pitää antaa kaikkia lahjoja yms sen tietyn ajan, ennen kuin paljastetaan että kuka olet ollut. samalla joku toinen saa sinut salaiseksi ystäväåksesi, ja antaa sinulle nimettömänä lahjoja.   Huoaah, miten tuosta touhusta tulee ripari mieleen! Silloinkin oli salaiset ystät ja oli ihan sika hauskaa arvailla, että kuka hitto se oma salainen ystävä oikein on, kun aina välillä tuli aavistus henkilöllisyydestä, mutta sitten taas tapahtui jotain, mikä kumoasi arvailut... *haaveileva*