Lauantai aamu, kello lähestyy puolta 11 ja minä olen jo koneella. Joku saisi ripustaa kaulaani kyltin, jossa sanotaan "Ei elämää", sillä siltä tämä tällä hetkellä alkaa näyttää... *mietteliäs*

Eilen katsoin illalla elokuvaa yömöyhään (tuli ihan pakottava tunne puoli kymmenen aikaan, että nyt minä haluan nähdä Kuninkaan paluun), mutta silti heräsin aamulla pirteänä. En enää edes osaa nukkua pitkään viikonloppuisin, auts. Miksi heräsin niin aikaisin ja pirteänä, sitä en halua edes tietää. Kunhan se vain on ohimenevää!!

Olen riippuvainen kännykästä, tietokoneesta ja iPodista. Mitä ihminen muuta elämäänsä tarvitseekaan viihteeksi? Ai niin, television. Mutta siis - mihin tämä maailma on menossa, kun ennen olin riippuvainen esimerkiksi aamulenkistäni sunnuntaiaamuisin, mutta nyt olen riippuvainen siitä, että saan mennä koneelle sunnuntaiaamuna.

Ei elämää todellakaan.

Kaiken huipuksi jos kerran haluan pitää arvosanani hyvinä koulussa, niin pitää tehdä töitä sen eteen. Koulunkäynti on ihan jees minusta, mutta en vain jaksaisi tehdä niin paljon töitä. Sen lisäksi että alan stressata nykyän liian helposti asioista, en enää näe ystäviä niin usein. Elämä kuihtuu silmien edessä pois, vaikka koko ajan pieni ääni nalkuttaa takaraivossa, että elää saa vain kerran, ja jos kuhnii niin koko elämä voi hujahtaa ohi hetkessä! Mutta se vain on niin vaikeaa päättää, että mitä haluaa. Koulustusta, sosiaalista elämää, merkityksen elämälle...? Mitä minä haluan, sitä en tiedä edes minä.