Murehdin viime yönä kamalaa kohtaloani ja tulin siihen tulokseen, että mitä minä oikein sekoilen? Pienestä asti olen saanut kuulla, että jokainen vastatkoon teoistaan, joten mitä tässä enää itkemään, mennyttä ei takaisin saa kuitenkaan. Se on vissi. Niinpä päätin aamuyön tunteina, että nyt saa riittää murehteminen ja itsesäälissä makoilu - jos kerran munasin, niin sitten munasin. Ei sille voi enää mitään.

Toivon mukaan toinen osapuoli uskoo myös, että asialle ei voi enää mitään, ja että jos tämä on loppu niin olkoon. Minua ei kaduta, koska tein niinkuin sillä hetkellä katsoin oikeaksi. Sillä olisinko voinut tehdä jotain muuta?? Ehkä, mutta se ei olisi ollut oikein sillä hetkellä.

Everything that happens here, happens for a reason.

Kuuntelen Shakiraa ja luettelen saksan kielioppisääntöjä. Väsyttää, mutta en anna periksi. "Vaikka henki menisi, me mennään vaikka harmaan kiven läpi jos on tarve", sanoi minulle läheinen ihminen kerran, kun olimme tehneet pahojamme, ja se kuulostaa hyvältä tällä hetkellä. Ei ehkä täydelliseltä elämänohjeelta, mutta vähän on parempi kuin ei mitään! *vinohymy*