Maanantaifiilis iski tänään aamulla, kun tuijotin taulun edessä heiluvan opettajan selkää ja yritin saada selvää hieroglyfeistä (lue: analyyttisen geometrian kiemuroista), joita rakas matematiikan opettajamme rustasi taululle harakanvarpaillaan huimaa vauhtia, suu käyden koko ajan. Mitä minä opin tunnilla? Kannattaa olla nero valmiiksi, kun menee matematiikan tunnille, ellet halua tuntea itseäsi harvinaisen tyhmäksi.

Ehkä pitkä matematiikka ei ole minua varten, mutta kuten sanonta kuuluu: elämä lyhyt, matikka pitkä. Ei tähän ole vielä - ainakaan tietääkseni - kukaan kuollut, joten miksi kuolisin minä?

Epäilys siitä, että olin unohtanut jtn, kaiveli mieltä koko päivän tänään, ja viimeisellä tunnilla sen tajusin. Kräkäkää!!! Huomenna olisi yksi kappale ruotsin aineita tarkoitus palauttaa, ja kukahan sen oli unohtanut...

Neiti minä-olen-aina-tehnyt-kaikki-koulujutut-ajoissa on kadonnut, tilalle on tullut huolematon ja turhia hössöttelevä lukiolainen, joka valvoo yöt pitkät potien aamulla univelkaa, nukkuu aamuisin liian pitkään, unohtelee asioita, ei tee läksyjään ja tajuaa liian myöhään, että "kappas, kohta on koe viikko ja olisi ehkäpä voinut lukea niitä kirjojakin.."

Kuka sanoi, ettei lukio muuta ihmistä?