- En pidä siitä, että ihmiset tuijottavat suoraan silmin. Uskon että silmät ovat sielun peili, jos niille joku määritelmä pitää keksiä.
- Pidän vieraita ihmisiä mielenkiintoisina - välillä liiankin. Joskus joku on ärsyyntynyt tai alkanut liian tuttavalliseksi busissa, kun olen jäänyt tuijottamaan itse sitä edes huomaamatta.
- Rakastan mielikuvitusleikkiä, jossa arvataan mihin joku ihminen kadulla on menossa, tai millainen ihminen hän on.
- En kaipaa läheisyyttä, mutta silti olen ajoitain varsinainen halinalle - joskus vaan on halattava kaveria ihan vain siksi etä se on mukavaa.
- Kannatan optimismia, mutta kuten sanonta kuuluu: suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Itse vaivun usei epätoivoon ja ajattelen liiankin pessimistisesti.
- Vaikka rakastan kaikkea söpöä ja hempeää, en usko suklaarasioihin, kukkapuskiin ja kynttiläillallisiin. Enemmän perustan hetkessä elämisestä ja spontaanista rakauden tunnustamisesta, en halua kuulla ulkoa opeteltuja runoja sitä miten kauniit silmäni ovat tai vastaavaa.
- Pelkään erottua massasta, vaikka massa ahdistaa.
- Olen koukussa ajatukseen, että jos pistää silmät kiinni ja toivoo oikein kunnolla, niin kaikki on mahdollista.
- En usko Jumalaan, mutta silti pyydän suojelusta rakkailleni huonoina hetkinä.
- Uskon siihen, että meistä jokaisella on viitoitettu tie, mutta meidän on ensin astuttava harhaan polulta, ennen kuin saamme tietää oikean suunnan.
~~
Eilen illalla valvoin pitkään ja pohdin sitä, että mitä tulen jatkossa kirjoittamaan tänne. Teenkö tästä itseni kaltaisen, vai alanko elää elämää, jonne voin paeta aina kun iso paha maailma ahdistaa? En osannut eilen vastata tuohon, enkä tiedä vieläkään. Mutta sen tiedän, että ehkä en ollutkaan niin hullu ja vajaa kun loin tämän blogin, silä tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä voi pelastaa huonona hetkenä. Melkein kuin kaveri, jolla voi puhua mitä haluaa, eikä se tee muuta kuin kuuntele.
Kommentit